SUKUTUTKIMUS

Tämä on alkava sukututkimus omista juuristani.

Vanhempani erosivat jo kun olin hyvin nuori. Erossa meidät lapset "jaettiin"  ja minä kasvoin isäni ja hänen äitinsä kanssa. Sitä myöten minulla on ollut yhteyttä enemmän isäni vanhempien puoleiseen sukuun. Yhteys äitini puolen sukuun jäi vähäiseksi lapsuuden aikana. Sitten muutin Ruotsiin jo 17 vuotiaana ja yhdentoista Ruotsin vuoden jälkeen muutin Kyprokselle, missä minä vieläkin olen.

Kun isäni kuoli n. 3 vuotta sitten, aloin miettimään omia sukujuuriani. Tässä ajan myötä pikkuhiljaa olen aloittanut tutkimaan hänen isänsä Sortavalan Pitkästen sukupuuta. Isäni äiti oli omaa sukuaan Pelkonen ja sen puolen sukua on aika tarkkaan tutkittu ja sukupuu sieltä päin hyvin selkeästi tehty. Hänen äitinsä oli Miettisiä Nilsiästä ja kuinka ollakaan, hänen isänsä äiti oli myös Miettisiä ja vielä samaa sukuhaaraa. Eli tarkaan laskien he olivat kolmansia/neljänsiä serkkuja keskenään.

Olen myös alkanut tutkimaan äitini puolen sukua ja tämä on ollut hyvin mielenkiintoista. Äitini oli Väänäsiä sekä isänsä, että hänen äitinsä puolelta ja hänen äitinsä kuului myös Hämäläisten ja Kärkkäisten sukuun. Olenkin jo ottanut yhteyttä Väänästen sukuun ja saanut positiviisen vastaanoton ja saanut paljon apua sieltä päin.

Tämä sukututkimus on ollut minulle oikea löytöretki ja olen ottanut yhteyttä sekä Miettisten että Väänästen sukuseuraan ja olen ollut iloisesti yllättynyt ystävällisestä ja lämpimästä vastaanotosta. He ovat myös olleet hyvin avuliaita ja olenkin löytänyt sukupuuni heidän kauttaan ja olen hyvin kiitollinen siitä työstä minkä he ovat tehneet. Sitä myöten itseasiassa minun oma "tutkimukseni" on ollut aika helppoa :-) En ollut oikeastaan tietoinen siitä, miten vahvat juureni ovat Pohjois-Savossa. Kuten sanottu tämä on ollut oikea löytöretki ja hyvin mielenkiintoista.

 

Nämä sivut ovat vielä työn alla ja linkit aukeavat kun olen saanut sivut valmiiksi.

 

Käännöksen englanniksi tästä sivusta löydät klikkaamalla Englannin lippua.

 

SORTAVALAN PITKÄSET

VÄÄNÄSET

PELKOSET

MIETTISET

HOME